Sunnuntai..minne katos taas kokonainen viikko? Ja jumalauta!!! Tasan viikon päästä minä, Pekka & Oliver ollaanki jo Fuengirolassa, luultavasti asettautumassa just taloksi kolmen makuuhuoneen parvekkeelliseen huoneistoomme joka sijaitsee näppärästi vajaan 20 metrin päässä merenrannasta ja kivan kävelymatkan päästä keskustasta. Oon joo kerinny kuumottelemaan oliko sittenkään järkevä lähtee just nyt yhtään mihinkään ja että tuleeko meikällä ylipäätään olemaan rahaa mihinkään elämiseen, mut just nyt on aika todella levollinen fiilis siitä että tonne kauas ja lämpimään tulee lähdettyä. Tekee todella hyvää irroittautua tästä kaikesta myllerryksestä hetkeks ja toivoo että sais vähän vedettyä henkeä!! :)
Viimeinen vuosi on ollu kyllä jatkuvaa kiitorataa ja nyt voisi saada vähä aikaa ajatella mitä sitä oikeen haluaa tehdä. Amk-hakuaikan alkaa ihan kohta ja meinaan hakea pääkaupunkiseudulle kouluihin. Muutaman vuoden opiskelu vois olla jopa ihan jees!! Mut ehdottomasti Helsingissä tai vähintään Vantaalla asti. Mikähän siinä on että sitä haluaa asua siellä fucking pääkaupungissa jossain betonilähiössä syrjäytyneiden somaliperheiden ja ongelmallisten nistien seassa vaikka Itiksessä, ku missään muussa kivassa kaupungissa? En tiiä. Kai se on tätä nuoruutta!! Ja sitä, ettei tunne tarpeeksi muita paikkoja eikä oo ihan uskallusta eikä oikeen haluakaan lähteä yksinään jonnekki vaikka Tampereelle asumaan. Joko Helsingissä tai sitte ei Suomessa ollenkaan. Helsingin kouluihin on kyl ehdottomasti vaikein päästä, mut jos en pääse mihinkään niin teen sit hanttihommia loppuvuoden rahaa keräten ja karkaan ens vuoden alussa sinne Afrikkaan vapaaehtoistyöntekijäks mistä nyt oon saanu seuraavan pakkomielteeni. Tai sit lähden sinne vaikka pääsisinkin kouluun, you never know :D
En osaa päättää oonko enemmän stressaava persoona vai täysin päättömästi edestakaisin seilaava idiootti. Tuntuu välillä, että olis pakko keksiä elämälle joku suunta ja mietin pääni puhki suunnitelmia ja ideoita mitä en kuitenkaan ikinä toteuta. Kyllästyn kaikkeen nopeasti ja teen liian impulsiivisia ratkaisuja. Lopetin hyväpalkkaisessa työpaikassa ihan vaan koska en jaksanut enää käydä töissä ja kadun jälkeenpäin rahattomana ja työttömänä sitä, etten säästänyt ikinä mitään vaikka säästettävissä olis ollu vaikka miten paljon. Välillä en stressaa mistään, jätän kaiken huolehtimisen arvoisen ihmissuhteista raha-asioihin täysin takaa-alalle ja juhlin vaikka viikon verran yötäpäivää käyttäen sekä omani että ystävieni rahat. Ja sit taas välillä tuntuu että miksi helvetissä en vois tehdä just niinku mua huvittaa, miksi en kuuntelisi vain ja ainoastaan sitä ääntä joka mun sisälläni mua käskee toimimaan, eikö se olis kuitenkin aina oltava se kaikista tärkein asia?
Ja tän kanssa oonkin hukassa. Kun ei oikeen tiedä onko se ääni joka pään sisällä käskee minä itse ja mun omat halut, vaiko esimerkiksi päihdepaholainen, halu tulla hyväksytyksi ja halutuksi vai joku toinen ihminen joka osaa vaikuttaa muhun enemmän kuin itse osaan. Ihmisen sielu&mieli on helposti vietävissä ja sitä täytyy olla varuillaan ja osata kuunnella itseään :)
Että sellasta tänään!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti